Rukiinleikkuun SM-kilpailut Rukiinleikkuun SM-kilpailut

RUKIINLEIKKUUN SM-KILPAILUT

 

VUODEN 2017 KILPAILUT PIDETTIIN LAUANTAINA 19.8.2017, aloitus oli klo 11

Rukiinleikkuun mestaruuskilpailuja seurasi noin 130 hengen yleisö. Kilpailijoita kisassa oli kaikkiaan 18, joista sirppiä käytti 15 ja kolmen hengen viikatejoukkueita muodostui neljä. Viikatejoukkueet pääsivät tekemään kuhilaan rukiista. Sirppisarjassa kuhilaat tehtiin vehnästä. Naisten sirppisarjoissa kuhilaita tehtiin yksi ja miesten sirppisarjoissa vastaavasti kaksi kuhilasta. 

 

Kilpailun lisäksi päivän ohjelmassa oli ruistuoteiskuja sekä -maistiaisia. Tuoteinfot ja maistiaiset toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Savon Agronomien kanssa. Puheenvuoroissa ruistietoutta antoivat Raija Saarela Agronomiliitto ry:stä, Jari Kauhanen Pohjois-Savon MTK:sta ja Hannu Mäkipää ProAgriasta.

 

Jännitystä kilpaan toi paikan päällä kokoonpanonsa luonut Vasta-alkajien joukkue, joka sitten saavuttikin hienosti joukkuesarjan hopea sijan. Kilpailussa oli useita tiukkoja paikkoja kilpailijoiden tasonkin puolesta. Esimerkiksi yli 60 vuotiaiden miesten sirppisarjassa kolmas sija ratkesi kolmen henkilön kesken kuhilaiden teon nopeuden perusteella, muiden arviointikriteerien osalta heidän pistelukunsa summan ollessa sama.

 

Vastaavasti aika ratkaisi yli 60 vuotiaiden naisten hopeasijan. Rohkeasti taasen matkaan oli lähtenyt sukulaisvoimin kolmen naisen muodostama Joutenjärven Joutilaat joukkue. Tässä iloisessa ensikertalaisten joukkueessa kisasi yhdessä äiti, tytär ja täti. Nyt alkuinnostuksen saatuaan Joutenjärven Joutilaat lupasivat osallistua kilpailuun myös ensi vuonna. 

 

Kaikille kilpailijoille lämpimästi tervetuloa kilpailemaan taasen ensi vuonna. Erityisesti halutaan haastaa mukaan uutta sukupolvea jatkamaan perinteisen työtavan taitoa. Vahvistusta kaivataan erityisesti alle 60 vuotiaiden miesten sarjaan.

**************************************************************************************************************************************************

KILPAILUSÄÄNNÖT:

SARJAT:

Naiset alle 60v.

Naiset yli 60 v.

Miehet alle 60 v.

Miehet yli 60 v.

Viikatejoukkue; 3 henkilön muodostama joukkue, jossa yksilösuoritusten pisteet lasketaan yhteen, kilpailijan ikä ja sukupuoli vapaa. Yksi niittää, yksi kokoaa haravalla ja yksi toimii sitojana.

 

Leikattava palsta arvotaan.

Kilpailija/kilpailijat saavat käyttää useita sirppejä/viikatteita ja huoltaa niitä kilpailun aikana.

Jokainen kilpailija/joukkue leikkaa/niittää yhden 10 lyhteen kuhilaan, josta annetaan pisteitä 4 osa-alueesta, kustakin enintään 20 pistettä.

Maksimipistemäärä on 80 pistettä.

 

Arvosteluun vaikuttavat:

-lyhteet; koko, sitominen, tasaisuus

-kuhilointi; pystyssä pysyminen, jyvien säilyminen sateelta, kuivuminen

-työn jälki; puhtaus tähkistä, yleisvaikutelma

-työhön käytetty aika

 

Osallistumismaksua ei peritä. Kilpailijoille ilmainen ruokailu ja (1) kahvi sekä savusaunassa käyntimahdollisuus.

*****************************************************************************************************************************

 

Vuoden 2017 kilpailujen tulokset 

*************************************************************************************************************************************

Suuret kiitokset kaikille kilpailijoille! Kiitos katsojille kannustuksesta.

 

Vertailun vuoksi alla vielä vuoden 2016 tulokset

 

*************************************************************************************************************************************

Suuret kiitokset kaikille kilpailijoille! Kiitos katsojille kannustuksesta.

 

TERVETULOA KESÄLLÄ 2018!